Pähkinäiset pihvit ja lehtikaalisalaatti

Pienet kikhernepihvit tarjoillaan lehtikaalin, kukkakaalisalaatin, avokadon sekä täyteläisen mantelidipin kanssa.

  • Aika: 45min
  • Määrä: 4

Tee näin:

1. Valmista pihvit pakkauksessa olevien ohjeiden mukaan. Muotoile taikinasta pieniä pihvejä, niin että yhteen annokseen riittää kolme pihviä.
2. Revi lehtikaali pieniksi paloiksi ja laita kulhoon. Lisää puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu, ½ rkl tamaria ja 1 rkl oliiviöljyä. Sekoita käsin kunnes lehtikaalissa on tasaisesti kastiketta joka puolella. Laita sivuun.
3. Poista kukkakaalista lehdet ja kanta. Raasta karkeaksi raasteeksi kulhoon.
4. Hienonna kevätsipuli, tilli ja selleri ja lisää raastetun kukkakaalin joukkoon. Lisää ¼ sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu, yrttisuola, ½ rkl oliiviöljyä, cayennepippuri ja kaprikset. Sekoita hyvin ja laita sivuun.
5. Jaa avokado neljään osaan, kuori ja purista päälle vähän sitruunamehua.
6. Kuori raitajuuri ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Nosta viipaleeet 5 minuutiksi kylmään veteen, johon on lisätty muutama tippa sitruunamehua. Valuta hyvin.
7. Yhdistä mantelivoi, omenaviinietikka, vesi, tamari, tabasco ja oliiviöljy kulhossa. Sekoita hyvin tasaiseksi ja kermaiseksi kastikkeeksi. Lisää tarvittaessa vähän vettä.
8. Jaa lehtikaali, raitajuuret, avokado ja kasvispihvit neljälle lautaselle. Lisää mantelikastike, siemeniä ja ituja.


Ainesosat
  • 1 pkt Risenta Pähkinäiset kikhernepihvit
  • 150 g lehtikaalia
  • 1 sitruuna, mehu ja raastettu kuori
  • ½ rkl tamari-soijaa
  • 1 ½ rkl oliiviöljyä
  • 200 g kukkakaalia
  • 1 kevätsipuli
  • 1 nippu tilliä, noin 15 g
  • 1 lehtisellerin varsi
  • ½ tl yrttisuolaa
  • ripaus cayennepippuria
  • ½ dl kapriksia
  • 1 avokado
  • 1-2 raitajuurta
  • KASTIKE:
  • 3 rkl mantelivoita
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • ¼ dl vettä
  • 1 tl tamari-soijaa
  • ¼ tl tabascoa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • TARJOILUUN:
  • Siemeniä
  • Ituja